Syntyi idea. Miehen ystävä oli kiinnostunut talosta, muttei asumistarkoituksessa vaan sijoituskohteena. Selväähän kaikille oli, että talo ei ollut sellaisenaan asumiskuntoinen: se tarvitsi perusteellisen remontin eikä tuota remonttia tehtäisiin vuodessa eikä edes kahdessa, mutta sisäosat voisi saada kuntoon jo muutamassa kuukaudessa. Ystävä tiesi, että osaamme remontoida. Ystävä tiesi myös, että mie olin mennyttä kalua. Hän ei ymmärtänyt, miten joku voi rakastua tuollaiseen talonrähjään, mutta ei hänen tarvinnutkaan, sillä hän piti meistä ja ajatteli, että saa yhdellä iskulla kaksi kärpästä: sijoituksen ja remontoijat. Mie en vain uskonut mitään todeksi.
Mies ja Ystävä pähkäilivät, mie vain haaveilin. Teini oli kauhuissaan: ei sinne korpeen eikä siihen haisevaan taloon. Eihän se oikeasti ollut kaukana, vain 10 km rivitalosta, mutta kyllä se oli korvessa. Ei sieltä tullut busseja eikä sieltä päässyt kuin omin kulkuneuvoin kavereiden luo. Teini oli järkyttynyt pelkästä ajatuksesta, mie onneni kukkuloilla: se saattaa toteutua. En oikeastaan vieläkään tiedä, miksi Mies halusi sinne, kai se oli se autotallin kutsu. Mies ei ole maalainen sillä tavoin kuin mie olen. Hän ei istu tai kulje ulkona luonnossa ihan siitä ilosta, että se on siinä, eikä hän ainakaan ole erakko millään lailla kuten mie. Mutta hän ajoi asiaa ja jutteli Ystävän kanssa ja niinhän siinä sitten kävi useiden neuvottelujen jälkeen, että Ystävä laittoi tarjouksen menemään ja alkoi odottelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti